Sunnuntai: puro - nousu tunturilammille n. 3km
"helvetti mikä nousu"
"ukkonen"
Tästä päivästä jäi mieleen se nousu. Laitettiin väli-välileiri kun tunturin rinteessä oli sopiva tasanne, jotta kaikki sai rauhassa tasoitella hengitystään ilman että suussa oli yhtään hyönteisproteiinia. Oli todella kuuma ja nahkea keli, eikä matkalla ollut vettä missään, niin pullovettäkin piti vähän säännöstellä. Kaksi pulloa vettä on kaksi kiloa lisää painoa per muija, ja ärsyttää kantaa sitä, mutta ilmankaan ei uskalla olla. Jos tapahtuu jotakin ja on pakko laittaa väliaikainen leiri, niin sitä on hyvin äkkiä kusessa jos ei ole tippaakaan vettä mailla eikä halmeilla. Tavallaan tämä on kuitenkin myös osa viehätystä; vettä ei tule hanasta. Sitä ei ole joka paikassa ja aina saatavilla.
Päiväleiriä pidettiin ihanan tunturilammen rannalla. Sitten kun oli ajatus kasata leiri ja jatkaa illaksi seuraavalle lammelle, alettiin katsoa että tuleepas uhkaavan näköisiä pilviä. Ja sittenhän se tapahtuu melko nopeasti. Tunturissa sää ylipäätään muuttuu vauhdilla. Oltiin ehditty purkaa ulkoteltta mutta päätettiinkin heittää se vauhdilla takaisin.
Ukkosella ei pidä olla tunturin huipulla. Ei pidä olla alempanakaan avotunturissa (=ei puita) missä olet selkeä kohde. Ei pidä myöskään mennä ainoan korkean puun juurelle, koska siihen se sitten osuu, jos johonkin. Teltassakaan ei ole turvallista, metallikaaret ei ole hyvä asia. Mietittiin kyllä, että pitäisikö ottaa pressu sadesuojaksi ja painella jonnekin alemmas. Onneksi se ei ollut avotunturi vaan puita oli kyllä, ei oltu mitenkään selkeä kohde. Ehkä sitä elättelee toivoa, että se menee ohi, ja ei oikein tultu mihinkään tulokseen kun se olikin jo melkein päällä. Ensin pelkäsi äiti, sitten pelkäsi Hymni ja lopulta pelkäsi myös Lakki, joka ei ole tähän mennessä välittänyt ukkosista yhtään mitään. Hymni ei ole ehtinyt montaa ukkosta kuulla ja nyt tuli vähän turhan lähelle. Minusta rajuilmat on upeita, mutta sanottakoon että ihan näin lähelle en itsekään olisi halunnut. Sitä tuntee teltassa itsensä hyvin pieneksi ja lakkaa kuvittelemasta itsestään mitään. Luonto oli täälläkin ennen meitä ja luonto tulee olemaan meidän jälkeemme. Se tekee ihan mitä haluaa eikä se tunne mitään kohtuullisuuden rajoja.
Äiti väitti kuulleensa kun salama rysähti puuhun jossain lähellä. En tiedä, oliko se totta vai mielikuvituksen tuotetta. Oikeastaan en halua ajatella sen enempää. Tunnin se siinä pyöri meidän päällä ja ympärillä. Satoi kaatamalla. Teltta alkoi vuotaa. Uusi teltta on painon takia ollut mielessä jo vuosia mutta nyt jos tässä alkaa saumat vuotaa niin päätös vauhdittui juuri.
Meidän olisi kannattanut poistua teltasta. Pitänyt poistua. Kastuminenkaan ei ole niin paha kuin että se salama olisi iskenyt. Toisaalta jos kaatosateessa peloissaan lähtee juoksemaan pressu lepattaen johonkin, pitäisi tietää mihin on menossa ja ennen kaikkea mihin se leiri jäi. Ettei käy niin, että myrskyn mentyä olet eksynyt eikä sinulla ole mukanasi mitään, kun kaikki jäi sinne leiriin mihin et enää löydä.
 |
| "Ei hätää se menee ohi" 💝 |
Hyi helvetti, tällaista en kyllä haluaisi uudelleen kokea.
Kerrottakoon vielä lopuksi että russelihan kuorsasi koko episodin ajan. Sellainen ihan normaali terrieri vs paimenkoira -ero.
Ai niin ja Lakiton Joululakki on vielä mainittava. Joku mupelsi jo aiemmin sen tonttuhatun, eikä sitä koskaan löytynyt kotoa mistään, joten se varmaan oikeasti on nielty. Pakatessani Hymni touhusi koko ajan Joululakin kanssa ja lopulta totesin että voin mä sen pakata mukaan. Äiti luuli että se oli jalaton joululakki mutta on sillä (vielä) jalat, parkaisin, siltä puuttuu lakki.
-> seuraava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti