Vaikka Heikissä on kaikkien leirien koordinaatit, en vieläkään tiedä varmaksi, missä me tehtiin virhe. Ehkä me alun perin päivällä käveltiin sitä jokea liian pitkälle, ja ehkä ne lounaspaikan koordinaatit oli hätäisesti katsottu eikä me oltu siellä missä luultiin. Soarvegielasin monella puolella on kartassa hyvin samannäköistä suota ja niissä pieniä ojia. Vaikka tätä kääntää miten, niin siinä ei ole mitään järkeä. En tiedä mistä me tultiin ja mihin me ekana lähdettiin. Kammottavaa.
Jalassa ei varmasti ole mitään isompaa rikki, vähän se on kankea eikä tee mieli lähteä lenkille, mutta eiköhän se siitä.
Sormi pitää salaisuutensa, ei koskaan selvinnyt mikä mustelman aiheutti. Se hävisi reilussa vuorokaudessa tai kahdessa.
Harmittaa, että ei pidetty Heikissä jatkuvaa jäljitystä joka päivä päällä, koska nyt se kertoisi missä me oikeasti ollaan suhattu. Viimeisen päivän se oli päällä, ja se jäljitys vie vajaa 10% akusta per päivä. Meillä oli kuitenkin varavirtalähteitä mukana niin hyvin olisi voinut olla koko ajan päällä.
Tässä nyt vielä kuitenkin mun paras arvaus, mitä tapahtui:
Ja siinähän sitten kävi näin kun päättää lähteä poispäin suolta sinne ainoalle tunturille mikä edessä näkyy, vaivautumatta edelleenkään tarkastamaan edes kompassilla missä esim olisi pohjoinen:
"Jos meillä ei olisi ollut Heikkiä, oltais oltu kusessa"
"Ei, kun jos meillä ei olisi ollut Heikkiä, oltais alun perin suunnistettu kunnolla, eikä koko keissiä olisi tapahtunut ollenkaan"
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti