3. päivä: risteys - kanjonin tunturi n. 8km
Maanantaiaamu oli harmaa. Jälkeen päin ajateltuna olisi kannattanut hoitaa joen ylitys illalla, koska nyt puettiin kaikki kamppeet, käveltiin 200m Kielajoen ja Nirvajoen risteykseen ja riisuttiin ne kamppeet pois jotta päästään yli. Jokivesi oli+6C ja siltä tuntuikin, jalat meni tunnottomiksi ja tuntui että aivotkin jäätyy. Vettä oli sen verran, että otettiin housutkin pois, ja siis paljain kintuin crockseissa (äitillä on vesitossut erikseen) suhasin.
Vein ensin oman rinkan ja Lakin joen yli, ja palasin sitten hakemaan Pajun. Lakki tuli vapaana tämän ja kaikki muutkin ylitykset, mutta Paju on niin pieni että teki mieli pitää se fleksissä, ettei virta vie sitä. Ylitykset on aina hauskoja! Joitakin vuosia sitten Nuorttilla sattui se vaaratilanne, mutta tässäkin vesi oli vain vähän yli polven ja jos sinne kaatuisi, pahinta mitä tapahtuisi, olisi kaikkien kamojen kastuminen. Mitään oikeaa vaaraa en nähnyt. Veden voimaa ei silti kannata koskaan väheksyä, ja onhan se 24kg rinkka selässä, toisessa kädessä koira ja toisessa saappaat, aika eri asia kuin vain ilman mitään kantamuksia lompsia yli.
 |
| Pojat esittelee yökkärimuotia! Uudet Willikset käytössä. |
 |
Lakki joutui aina odottamaan
|
 |
| Ylityksen jälkeen sitten jalkojen kuivaus ja uudelleen pukeminen |
Matka jatkui poroaidan viertä, ja siinä yllättäen meni koko matkan aivan hyvä mönkkäriura, jota ei oltu karttaan merkattu. Lounas pidettiin ihanan pienen lammen kupeessa, ja jossain vaiheessa huomattiin että pilvet sen kun vähenee ja ihana aurinko valloitti tunturin!
Poroaita ja mönkkärireitti vei meidät Stuorraäytsin kanjonin suulle. Ylitettiin joki siellä, ja valitettavasti aurinko ehkä oli herättänyt mäkäräiset kuopistaan koska ekaa kertaa niitä oli nyt. Ikävää kuivatella jalkoja ja jättää koirat taivasalle syötiksi. Liikkuessa ne ei niin paljoa vaivaa jos niitä ei ole hirveästi. Onneksi pojille ei ole jäänyt mitään ötökkäkauhuja siitä taannoisesta mäkärähyökkäyksestä.
Kanjonissa kasvoi alhaalla koivuja niin paljon, että ne peittivät parhaat näkymät. Käveltiin silti pohjalla jonkun matkaa eteenpäin, kunnes alkoi tuntua, että tässäkö tämä nyt oli. Siis ihan kiva mutta ei nyt mikään wau. Päätettiin kiivetä etelän puolen reunaa ylös, ja sehän oli taas ihan klassinen loputon kiipeäminen. Tunturit näyttää aina alhaalta että nyt näkyy viimeinen nousu mutta sitten kun oot siellä, avautuukin seuraava "hylly". Hirveä nousu ja meinasi taju lähteä läähättäessä. Ylhäällä ei sitten ollut vettä, ja mietittiin pitääkö katsoa kartasta seuraava lampi vai löytyisikö jostain pieni puro, ja siinä etsiessä onneksi löytyi! Löytyi myös ensimmäiset lumiläikät. Lumen sulattaminen vedeksi on paitsi tosi hidasta ja vie keittimen kaasua, se myös kannattaisi kiehauttaa koska hidas sulaminen saa bakteeritkin heräämään.
Koska virtaavaa vettä löytyi, laitettiin teltta pystyyn. Tuuli melko kovaa mun kupoliteltalle mutta se on urhoollisesti kestänyt sille aika extremeoloissa niin luotin siihen nytkin. Tän reissun ja ehkä koko elämäni huikein telttapaikka!
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
Parkkiksella lähtiessä meillä oli kiista siitä siideristä; itse olin ajatellut kaupassa, että se jää autoon odottamaan paluuta, mutta äiti luuli, että se oli tulossa mukaan. Hänen rinkka painoi "vain" noin 17kg mutta oli aivan ääriään myöten täynnä. Minun ei ollut mitenkään pinkeästi täynnä, mutta paljon painavampi. Minulla on teltta ja koiran ruokaa, äitillä keitin ja herkkuja. Totesin siinä sitten, että no kyllä se tänne mahtuu ja mitäpä yksi puoli kiloa enää tässä meinaisi. Vietiin se nyt hankeen viilenemään siksi aikaa kun syötiin ja ruokittiin koirat. Sitten jätettiin koirat telttaan ja käveltiin parinsadan metrin päähän vähän ylemmäs. Käveleminen crockseissa ilman mitään kantamuksia tuntuu aina niin hassulta, ja luoja että voi maistua kylmä siideri hyvältä!
 |
| Tässä kuvassa näkyy teltta kun sen klikkaa täysikokoiseksi. Miten pieneksi sitä tunteekaan itsensä. |
-> jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti