Siinä missä edellinen reissu päättyi ihmisten lääkäriin, tällä kertaa loppunäytös esitettiin eläinklinikalla. Olisikin ollut vain normi ripulia, paskatauti paranee paskomalla, mutta koin kauhun hetkiä tajutessani että tuotos on kuin haimavikaisen koiran oppikirjasta: puuromaista, kokkareista, harmahtavaa tai vaaleaa ruskeaa. Ja sitä tuli, ja tuli, ja tuli, se paskanti vuorokaudessa ainakin 30 kertaa. Klinikan pihassa sekaan tuli soiro verta ja limaakin. Tämä tarina päättyy tähän, Sienen kuulumiset selviää alkuviikosta kun kaikkien verikokeiden tulokset tulee ja saadaan varmuus onko sillä vain jokin myrkytys siitä öljystä, muutoin pilaantuneesta vedestä tms vai onko kyseessä oikeasti sopimuksensa irtisanonut haima. Haimaongelmia rodussa on, joten sinänsä se nyt ei olisi mikään täysin odottamaton keissi.
![]() |
Meidän piti viettää pönen 10v syntymäpäivää maanantaina maastossa, mutta tänä kesänä mikään ei näytä menevän niin kuin on suunniteltu. Hupaisaa sinänsä, että se jolle on eniten lääkkeitä mukana ja jolle lienee todennäköisintä sattua jotakin selkänsä takia, on säilynyt kaikkein vähimmällä. Ehkä tämä on taas osoitus siitä, että elämää ei voi ennakoida. Asiat vaan menee niin kuin ne menee.
Kiitollisuus kuitenkin näistä kolmesta päivästä, tämä oli meidän 15. yhteinen reissu. Niin paljon hienoja muistoja, ajatuksen voimalla ohjautuvat koirat, yhteiset rutiinit, jaetut kokemukset. Jälkeen päin on taas helppo sanoa, mutta oli upea uusi kokemus selvitä siitä helteestä ja nähdä myös ukkonen. Onni, että lähdimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti