Minulta kysytään usein, eikö yksin vaeltaminen pelota. Vastaus on kyllä ja ei: mikään maailman mahti ei saisi minua lähtemään yksinyksin ilman koiria. Ei ehkä pelkän Sienenkään kanssa. Yksin vaeltavalla naisella pitää olla ärhäkkä vahtikoira, ja niin rasittava kuin hän arjessa (ja joskus vaelluksellakin joka vastaantulijalle muristessaan) onkin, vastaus on pöne. Pelko ei usein ole järjellä selitettävissä, siksi on ihan tasa-arvoista, että pelkäämättömyyskään ei noudata logiikkaa. Jos joku oikeasti haluaisi ryöstääraiskaatappaa minut, 15kg koira olisi aika nyrkillä tapettavien sarjassa, olkoon kuinka vihainen tahansa. Turvallisuuden tunteeseen riittää kuitenkin tieto siitä, että se ainakin toimisi viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Ja tunne riittää, koska fakta on, että ne moottorisahamurhaajat pesii siellä missä on reilusti ihmisiä.
Mitä minä teen kun sinua ei voi enää ottaa mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti