Kaksi vuotta sitten kesällä Muotka jäi saavuttamattomaksi; ehdimme olla yhden yön ja edetä Peltotunturin alkuun, kun koirat joutui vakavan mäkäräishyökkäyksen uhriksi, ja peräännyttyämme takaisin autolle illalla räjähti minun umpilisäke. Sinänsä onni onnettomuudessa että päätimme koirien takia poistua, koska muuten olisin saanut kokeilla helikopterikyytiä erämaan uumenista (kunhan äiti olisi ensin löytänyt jonnekin missä puhelin kuuluu, että olisi voinut soittaa sitä apua). Tätä kaikkea prosessoidessa meni pari vuotta ja nyt oli sitten aika toteuttaa ruskavaellus. Tämä olisi minun 26. vaellukseni, enkä koskaan ole ollut ruskan aikaan missään.
Päätimme investoida hätälähettimeen, jolla voi viestiä satelliittien avulla ja se siis kuuluu kaikkialla täysin riippumatta siitä onko matkapuhelinverkkoa. (Tähän loppuu minun ymmärrys näistä asioista). Ostimme Garmin Inreach Mini 2:n. Valitettavasti on sanottava että laitteen mukana tulee todella onnettomat käyttöohjeet ja käyttöliittymä on ylipäätään aivan surkea. Puhelimeen ja tietokoneelle piti ladata pari sovellusta mutta sitten läppäri ei löydä laitetta jne jne ja aika monet vitut pääsi sen kanssa säätäessä. Laitteella ei voi soittaa, mutta sillä voi lähettää viestejä (lähinnä etukäteen koneella kirjoitettuja "kaikki ok" jne tyylisiä, sillä voi mutta on todella hidasta kirjoittaa itse), siihen voi lähettää viestejä, siinä on jäljitystoiminto joka piirtää kulkemasi reitin, siihen voi merkata vain haluamiansa reittipisteitä, siinä on track back toiminto joka ohjaa sinut takaisin johonkin merkkaamaasi pisteeseen, ja sitten siinä on erikseen se SOS-painike josta lähtee hälytys jonnekin USA:n joka sitten ohjaa sen paikalliseen hätäkeskukseen. Häken kanssa voi sitten kirjoitella tai vissiin vaan jäädä odottelemaan että joku tulee, kun se kirjoittaminen tuolla laitteella on niin työlästä. No ehkä vähän voisi odotellessa yrittää naputella millainen hätä on kyseessä. Lisäksi siltä voi kysyä että missä olen ja se heittää sulle koordinaatit. Karttoja siinä itsessään ei ole, joten sillä tavalla sillä ei oikein voi suunnistaa. Laite maksaa jotain kaksi ja puoli sataa euroa ja siihen pitää aktivoida voimassa oleva sopimus, jonka vuosimaksu oli muistaakseni neljäkymppiä ja sitten päälle valitsemasi tasoinen sopimus, meille riitti se halvin, 19,90e/kk. Äkkiä aika paljon mutta todettiin kyllä reissussa että pieni hinta mielenrauhasta. Jos laitetta ei tarvitse välillä, ei mitään sopimusta tarvitse pitää voimassa, vaan sen voi uudelleen aktivoida sitten taas kun on sille käyttöä.
Koirat meni jo aiemmin mökille, jotta minä pääsin lähtemään suoraan töistä, ja treffattiin Juvan ABC:lla 13.40 perjantaina ja lähdettiin ajamaan. Oli katsottu yöpaikaksi metsäautotie n. 50km ennen Rovaniemeä, mutta lopulta ei ehditty sinne asti, kun haluttiin leiriytyä ennen pimeän tuloa. Otsalampun kanssa teltan pystyttäminen ei oo mitään herkkua. Lopulta löytyi paikka Kemin ja Sodankylän välistä ja siellä nukuttiin eka yö. Kellot oli soimassa 6.30, mutta herättiin vähän ennen kun alkoi kuulua haulikon ammuntaa. Ei muuta kuin äkkiä kamat kasaan ja pois alta! No oli se tien toisella puolella lammen rannassa poispäin meistä, mutta kaikkea sitä tuli etukäteen mietittyä mutta ammutuksi tulemista kukaan ei kyllä tajunnut ajatella...
Pientä huolta aiheutti Lakki, jolla oli ollut aiemmin mökillä maha sekaisin, ja joka kieltäytyi syömästä nappulaa ollenkaan. Koirat on syöneet Primal Spiritin possunappulaa, ja viimeeksi otin kokeeksi myös säkin possu-lohi-sekoitusta. Ne kyllä ehti syödä sitäkin useita viikkoja ennen reissua, mutta heräsi silti epäilys jos se ei sovikaan Lakille. Laitetaan siis muistiin, että älä koskaan vaihda ruokaa ihan lähellä reissuun lähtöä, jotta tällaisia ei tartte miettiä.
Lauantaille jäi ajamista 4,5h + siihen aamupala ja kauppareissu. Yritin etsiä Ivalon S-Marketista Lakille toista nappulaa, mutta Lakki on vaikea, kun se ei siedä kanaa. Tai ei siitä mitään vakavaa tapahdu, silmät vaan alkaa vuotaa, mutta tuskin sekään kivaa on. Kananrasvaa vähintään on työnnetty ihan joka nappulaan, mutta otin sitten vaan jonkun. Kokeilin heti autossa ja eipä se sitäkään oikein halunnut syödä, voi helvetti. No ei auta kuin eteenpäin.
Lopulta oltiin metsäautotien päässä Talvitupajärven lähellä joskus kahden maissa, ja tunti meni kamoja vielä pakatessa. Ihan viime metreillä helvetin kivisellä kuppaisella tiellä auton pohja karahti kiveen ja siitä tuli kauhea ääni. Mikään valo ei syttynyt joten silloinhan voi jatkaa ajamista...
Äitin rinkka painoi noin 20kg ja minun 25kg. Vaikka kuinka yritin karsia kaikesta. No kaksi litraa oli sokerilimua verensokerin kohotuksen takia, ja koiran ruokaa oli yhteensä 3,5kg. Vaihdoin nappuloita niin, että kun niitä oli 3 pussia pakattu mukaan, yhdessä pussissa kahden koiran kahden päivän ruuat, niin vaihdoin yhden niistä siihen uuteen. Arvoin mukaan tulevia vaatteitakin vielä parkkiksella; sääennuste heitteli kovasti ja milloin povasi ensi viikolle yöpakkasia, milloin helteiden piti jatkua. Sää oli siinä vaiheessa yli +20C joten tuntui vaikealta ajatella pakkasia. Lopulta päädyin vaihtamaan yhden mukaan pakatun pitkähihaisen toiseksi lyhythihaiseksi paidaksi, ja jalkaan molemmat meistä otti uudet Sievin kumisaappaat. Äitillä oli untuvatakki mukana, mulla ei. Kuoritakit molemmilla.
Seikkailu alkakoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti