Evo 2 - 2019

Ensimmäinen päivä

Olihan tämä niiiin kummallisen näköistä. Vaellusvarusteet lumessa.

Hyvin pian tuli vastaan vapaana ollut uuni

Rajun vatsatautiepidemian jälkeen normaali paska ilahdutti kyllä pitkään! Sieni sai vikan antibiootin lähtiessämme aamulla.

Joka reitillä on aina omanlaisensa merkit

Kantapään, tai tarkemmin ajateltuna paljaan niskan, kautta piti sekin oppia muistamaan, että olen leveä ja korkea kuljetus. Rinkka tiputti aika monta lumiläjää mun niskaan.

Niska tosiaan oli paljaana, koska heti ekassa mäessä revin kaulahuivin pois, ja pian lähti myös hanskat. Polut oli pääosin ilmeisesti viikonloppuna tallautuneita, ei nyt mitään aurattuja baanoja, mutta kuitenkin useammat jalan/suksen/pulkan jäljet. Osin oli myös vähemmän käytettyjä ja varsinkin mäissä hiki virtasi. Pienikin hanki alla ja reilu 18kg selässä on vaan aika raskasta...

Normi näkymä. Sienen päästin irti parkkikselta polulle päästyämme.

Voitaisko juoda tästä? Talvella juomavesi on kortilla, sen ymmärtää kaikki. Mutta kaikki meistä ei ainakaan taas ihan loppuun asti ajatelleet, millaista on pyllistellä rinkan kanssa ottamassa sitä vettä. Varsinkin kun se kauha on rinkan selkäpuolella kiinni ja koiran rinkassa on saatavilla vain lörppä kuppi. Rinkan laskeminen nollakelin lumeen ei ole kivaa. Se kastuu. Ei sitä ole muutenkaan yksin kiva laskea koko aikaa, kun selkään saaminen on aika ähellystä, ellei ole isoa kiveä apuna.

Taitaa olla eka tauko. Niin hätäinen, että kameraakaan kerinnyt tarkentaa.... Verensokeri menossa alas ja pakko kaivaa evästä. Huoli siitä, että kylmyys saa pönen kangistumaan. Takit on kuitenkin usean mutkan takana eikä niitä nyt ainakaan kerkiä ruveta kaivamaan. Virhe numero yksi: pakkaa selkävikaisen koiran takki helposti saataville, jotta voit rauhassa istua hetken itse.

Taukopaikalle tulossa. Mutta ei nyt taaskaan jaksa ruveta kaivamaan kaikkia niitä takkeja ja ruuan valmistus se vasta hidasta onkin ja ei ole montaa tuntia aikaakaan kun tulee pimeä ja ja ja. Jospa vaan jatketaan.

"Sieni, odota"

Siellä voi olla joku

No ei tod ollut, eikä tämän päiväisiä jälkiäkään. Laavu oli niin avoin, että sen lattia oli ihan lumessa. Hetken harkitsin josko jäisi siihen, mutta ei houkutellut.

Jäällä meni rannassa ainakin suksien jälkiä, mutta en minä kyllä uskaltanut mennä sinnekään, enkä laskenut edes koiria.

Polulla oli välillä tosi paljon kaatuneita puita

Se hetki, kun metsässä oli jotakin. Naamat pitkällä tuijottivat sinne, minä en kuullut enkä nähnyt mitään, mutta uskon tarkempiani. Kumpikaan ei sanonut mitään niin enpähän osannut yhtään murehtia.

Mua välillä hirvitti ne puut ja vasta miettiessäni pitäisikö meidän kiertää, meni jo....

Ne yksityiskohdat. Olen monesti kirjoittanut, että maisemien sijaan itse näen paljon enemmän yksityiskohtia.

Muri tahtois kepin, muri ottais kepin

Kylmyys on omalla tavallaan myös kovin kaunista, vaikka siinä on myös sellainen kunnioituksensekaista pelkoa herättävä puoli. Älä uppoa tuonne, kuolet yöllä telttaan.

Kivi, jolta päätin kääntyä pois polulta ja etsiä telttapaikan. Uskon maamerkkeihin.

-> jatkuu