Pimeys tulee neljältä, oltiin hyvissä ajoin jo ennen kolmea leiriytymässä. Yksi asia, jonka kanssa tajusin olla leikkimättä. Säkkipimeässä ei ole kivaa otsalampun kanssa äheltää.
 |
Pressu alle, teltta pystyyn, solumuovialustat vierekkäin, avaruushuovat niiden päälle, mulle vielä ilmatäytteinen alusta. Koirille ToppaPompat päälle, tassuista enimmät lumet ulos ja koirat sisään. Pöne oli jo silmin nähden väsynyt, Sieni ei, mutta sinnepä rojahti sekin ja päästi oikein pitkän "hhhhhnnnnnngh"-huokauksen. Sitten vesiä sulamaan ja oma ruoka esille. Söin ensin itse, ja tein sitten koirien ruuat (nappulaa + haaleaa vettä). Virhe numero kaksi: vedelle on kehitettävä jonkin suodatinsysteemi. Ihan sama mistä sitä hakee, se on täynnä roskia. Neulaset nyt vielä erottelee, mutta sain joka erään myös ihan järjettömän määrän koiran karvoja.
Ruuan jälkeen ei voinut olla nukahtamatta, taisi tulla vajaan parin tunnin unoset n. 16-17.30. Heräsin, kun mun uusi retkiä varten hommattu rannekello soi. Oli vähän ongelmia saada herätys toimimaan ja aamuseitsemän lisäksi se soi nyt sitten iltaisin 17.30... kokeilin koiria ja kumpikin oli tosi lämmin selästä takin alta.
 |
Käytiin pissillä, käytin termariin säilömäni vedet ja tein koirille toiset nappula-annokset. Sitten laitoin töppösen yöpuulle eli vedin sille lisäksi fleecetossut jalkoihin. Ne oli viime kesänä Kilpisjärvelläkin, palelevalle koiralle tossut on hyvä lisä. Sienellekin oli varattu, mutta se vaikutti niin tyytyväiseltä, niin en jaksanut alkaa äheltää. Töppöselle tuli lisäksi vielä mun taukofleecetakki (joka oli turhaan, en käyttänyt sitä lainkaan itse) ja leirikevyttoppatakki, Sienelle heitin sen tuulitakin missä olin kävellyt. Sitten polttelin kynttilää absidissa ja join konjakkia ja söin kuivattuja aurinkokuivattuja tomaatteja. Koskaan en ole tuntenut oloani niin pieneksi kuin nyt siellä pilkkopimeässä, nietosten keskellä, mutta ei luonto ole vihollinen. Ei se tunne ole pelottava, mutta onhan siinä aina sellainen totuus läsnä. Kesällä voi korkeintaan olla vähän epämukavaa, mutta muutaman asteen pakkasessa on äkkiä oikeasti vaarallista, jos jotakin sattuu.
 |
Viideltä nousin pissille ja vasta kenkiä jalkaan vetäessäni ihmettelin kun rapisee, ihan kuin sataisi vettä. Talvella...? No on joo vähän satanut, aiemmin lunta, nyt jäätävää vettä.
 |
Kello soi seitsemältä, mutta torkuin vielä melkein tunnin. Sitten käytiin taas ulkona ja tultiin takaisin nukkumaan. Yö meni hyvin, ei ollut yhtään kylmä, mutta aamulla paljastui koko totuus: kaikki, siis kaikki, on aivan läpeensä kostunut. Makuupussin pinta tuntui märältä ja telttakangas oli täynnä lunta ulkona ja vesipisaroita sisällä. Koirien selän tuntuivat takkien alla korkeintaan haaleilta, mutta en usko että pönelläkään oli ollut kylmä - silloin kun on, se pyörii ja yrittää mun pussiin niin että herään siihen, ja nyt meillä oli hyvin rauhallinen yö.
 |
Ei tehnyt mieli nousta. Ei se kesäaikaankaan aina nappaa yhtään, varsinkaan jos sataa tai on vähän kylmä. Nyt vastenmielisyys oli vielä paljon, paljon suurempaa. Ei ole yhtään nälkä enkä jaksa alkaa sulattaa lumia edes kaakaokupillista varten. Oikeastaan olisi järjetön jano niiden tomaattien jäljiltä, mutta ei ole roskatonta vettä. En jaksa alkaa kasata tätä kaikkea roinaa. En kestä tuota läpimärkää telttakangasta. Torkuin yhdeksään.
 |
Alun perin oli tarkoitus olla 1-2 yötä, ruokia oli kahdelle yölle/kolmelle päivälle. Sääennuste lupasi tiistaille lumisadetta ja tarkistin sen vielä aamulla. Tosiaankin, runsasta lumisadetta. Virhe numero kolme: tottahan koirat kastuu lumisateessa, mutta ei, niitä ei voi vain puistella tai jotenkin mystisesti saada kuivumaan ennen telttaan menoa. En suostunut ajattelemaan asiaa tarkemmin ennen kuin tilanne oli päällä. Mä olen hyvä jotenkin vaan ajattelemaan, että kyllä se siitä, keksin jotakin, vaikka arkikokemus nimenomaan sanoisi että mahdotonta on. Ihan kuin se vaellustilanne mitään muuttaisi. Lisäksi oli ihan kiistaton fakta, että tällä läpimärällä teltalla ei toista yötä nukuta.
 |
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti