Luontopolulla oli ollut infotauluja pitkin matkaa, ja sitten edessä häämötti jokin rakennus. Taulu kertoi sen olevan metsänvartijan maja. Sellaista ei ollut karttaan merkattu, mutta käveltiin jonkun rakennuksen portaille ottamaan rinkat pois selästä ja kaivamaan koiralle kipulääkettä. Meetwurstia oli onneksi vielä jäljellä ja juotin koiraa reilusti. Olin ymmälläni sen jalan suhteen; töppönen on herkkä koira ja riittää että muurahainen kävelee väärästä kohdasta sen yli, niin koko maailma kuulee siitä kyllä. Miten sen jalka voi olla noin kipeä vaikka en ole nähnyt mitään tapaturmaa tapahtuvan? En ole myöskään kuullut mitään inahdustakaan. Ne puljasi siellä suossa, onko kinttu voinut venähtää siinä? Onko sitä pistänyt joku? Mäntykangas oli sellaista rutikuivaa missä niitä kyitä varmasti riitti, mutta koira käveli koko ajan polulla poistumatta lainkaan matalan varvikon puolelle, niin miten sitä nyt kenenkään huomaamatta käärmekään purisi? Olen aina luullut että käärmeen purema sattuu niin, että mun koira heittää volttia siinä yhteydessä. Ampiaisia, joku kusiaisten massahyökkäys, joku muu ötökkä?
Kopeloin jalan läpi eikä se aristanut, mutta se on ennenkin todettu, että minä saan vääntää koiran vaikka solmuun eikä se inahdakaan mulle. Sitten huomattiin, että jalka on hieman turvonnut. Siinä sitä ihmeteltiin; kyyn puremaan ei pitäisi antaa kyytablettia eikä (tulehdus)kipulääkettä, mutta kyy tuntui kuitenkin epätodennäköisimmältä. Ei ole kauhean kivaa yrittää hoitaa huonoissa oloissa jotakin mistä et edes tiedä mitä se on. Päädyin lopulta antamaan sille sekä kyytabletin että Norocarpia.
Evästettiin ja tässä vaiheessa vielä otettiin kuvia
Juottoa
Meetwurstin taikaa
Sitten pöne meni kummalliseksi. Koira joka on epäluuloinen ja kova vahtimaan, nuupahti taivasalla kyljelleen pää mun kengälle. Silmät lupsui kiinni ja se oli poissaoleva. Sen lihakset alkoi väristä sekä lavassa että reidessä. Etujalka ei edelleenkään ollut mikään jalkapallo, mutta muuttui tönköksi ja koira piti sitä jäykästi. Mitä helvettiä nyt tapahtuu?
Puhelimessa ei ollut kenttää, autolle on joku viisi kilometria, ei aavistustakaan mitä edes tapahtui. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Nurmella oli mäkäräisiä ja miettiessämme vaihtoehtoja totesin, että nyt jos ei oltaisi täällä missä ei saa leiriytyä, mulla olisi jo teltta pystyssä, niin saisi edes mäkäriltä sen koiran ja itsensä suojaan. Päätettiin sitten rikkoa sääntöä, äiti mietti saakohan siitä sakot jos jää kiinni. Kävin katsomassa että päärakennuksen takana on tasainen alue ja rakennus varjostaisi parhaiten niin ettei teltta olisi heti ihan sauna. Äiti piti koiria ja minä pystytin teltan. Pöne ei ollut reagoinut tapahtumiin mitenkään. Kun menin hakemaan sitä, se ei olisi halunnut liikkua ja oli täysin kolmijalkainen. Selän takia en uskalla normaalisti nostaa tai kantaa sitä, mutta nyt kävi mielessä, että jos se on kyy, pitäisi kantaa. Huonoja vaihtoehtoja toisensa perään. Maanittelin sen kävelemään itse.
Telttaan se rojahti vähän outoon asentoon ja oli taas sellainen... poissaoleva. Se kyllä reagoi puhutteluun ja oli kiinnostunut meetwurstista kun juotin sitä uudelleen, mutta muuten ei reagoinut ympäristön tapahtumiin normaalisti. Enemmän se oli minusta todella voipuneen oloinen ja "pöllyissä" kuin kovissa kivuissa, mutta varmahan ei voi olla. Lihasvärinä jatkui, ei se nyt mitään kouristellut mutta ei sekään kauhean kivalta näyttänyt. Pienen pieni ensiapulaukku kädessään sitä tuntee olonsa hyvin orvoksi ja yksinäiseksi, kun miettii mitä voisi vielä tehdä.
Jos se nyt lakkaisi vaan hengittämästä, eihän mulla olisi mitään mitä voisin sille tehdä.
Venähdys ei saisi koiran tajunnan tasoa laskemaan. Kyyn taas pitäisi turvottaa selkeästi enemmän. Ampiaisia, suossako? Uiko kyy, tai tiedän että ui, mutta vaanisiko se suomättäässä ja purisi siellä kenenkään huomaamatta? Missä ne ampparitkaan olisi osuneet, kai nyt senkin olisi huomannut? Niiden pisto ainakin jomottaa ihan saatanasti ja koiran olisi pitänyt reagoida kiljaisemalla.
Pitäisikö jättää rinkka sinne ja lähteä kantamaan koiraa autoon? Viiden kilsan matkalle menisi kivilouhikon määrästä riippuen omin jaloin kävellenkin varmasti tunti, kantamalla heittämällä ainakin tuplasti kaikkine huilitaukoineen. Auton luona ei ole kenttää myöskään ja Joensuuhun on matkaa toista tuntia. Ennen kuin olisin siellä, johan se koira olisi enivei kuollut käsille, jos tämä on kyy.
Reitin varrella pitäisi olla tie, ajoimme sen ohi tullessa. Siinä vaan oli puomi alkupäässä. Mihin pitäisi soittaa, jotta saisi selville, mistä saa jonkun avaamaan puomin? Kauanko siinä kestäisi? Ja millä sinne soitellaan kun sitä kenttää ei ole?
Käänsi tätä miten vain, päädyin siihen, että annetaan sille pari tuntia aikaa ja sitten on lähdettävä autolle päin. Sain jo kritiikkiä siitä, että olisi pitänyt jättää lääkitsemättä ja hylätä rinkka ja lähteä heti kantamaan koiraa autolle. Se nyt oli mun valistunut arvaus niissä olosuhteissa mitä silloin oli. Se kyy tuntui kuitenkin aika epätodennäköiseltä... tai ainakin epätodennäköiseltä voittaa, jos se kuitenkin olisi se.
Lumikasaa käytin jalan kylmäämiseen
Pöne ei paljoa välittänyt joten tapoin aikaa tutkimalla pihaa
Siellä te taas olette
"Pirhonvaaraan - tai lyhyesti Pirhuun - perustettiin torppa jo vuonna 1853. Se sijaitsee suuren Koivusuon itäreunalla, ja torpalta on Koitajoen Pirhunkoskelle matkaa noin kolme kilometriä." lähde
"Nykyään Pirhonvaaran metsänvartijatilan pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi hirsinen aitta, sauna, entinen lampola, riihi ja uudehko kuivakäymälä. Rakennuksia on kunnostettu 1990-luvulla, ja päärakennus on valvonta-, huolto- ja tutkimuskäytössä. Pihapiiriä hoidetaan niittämällä vähintään kerran kesässä. Pihapiiriä pidetään avoimena myös raivaamalla puita ja pensaita rakennusten ympäriltä. Aiemmin päärakennukselta on avautunut näkymä Koivulammelle."
Vasta pihassa huomasin, että yhteen puuhun on laitettu oranssi reittimerkki eri suuntaan kuin mihin opastaululta meni reitti. Oliko tämä nyt se risteyskohta missä piti olla se Pirhunvaaran näköalapaikka...? Eh, joo. Selvisi, että näköala on ollut mutta nyt se on kasvanut umpeen. Ja se pirhu tosiaan tarkoittaa pirtua, ei pirua. Ei kivikkoa.
Kaivosta tuli oikein hyvän näköistä kirkasta vettä, mutta arvelutti silti. Meidän ei ollut tarkoitus enää leiriytyä ja juomavesi loppui. Ruuatkin oli vähissä. Normaalit ihmiset voi kai olla nälissään vaikka yön yli, mutta ykköstyypin diabeetikolta lähtee henki jos sokerit alkaa laskea eikä ole enää ruokaa. Oli meillä vielä kuppikeittoja mutta ei mitään niin paljon, että voisi yön yli jäädä. Ei ehkä kannattaisi kuvitella että enää pikku pätkä autolle, kun se matkan teko voi katketa koska vaan. Ei saatana oikeasti.
Jalka ei turvonnut enempää, eikä koiran voinnissa tapahtunut muutenkaan muutosta. Se reagoi puhutteluun mutta muuten viis veisasi mistään mitä sen ympärillä tapahtui. Kahden tunnin päästä alettiin laittaa kamoja kasaan. Sain kritiikkiä myös siitä, että koiran kantamista pitää harjoitella ja olla valmis siihen. 16kg koiran kuulemma heittää rinkan päälle ja se menee kevyesti. No, en tiedä mitä superihmisiä nämä olivat, mutta mulle se 20kg rinkka on kyllä sellainen laitos että ei mitään saumaa edes kuvitella että selässä olisi liki 40kg. Not gonna happen. Sen on käveltävä itse. Voidaan taitella teltasta sille kantoliina ja avustaa sillä, mutta sen on käveltävä itse.
Pöne ei olisi halunnut tulla teltasta ulos ja kun pakotin sen, se oli kolmijalkainen. Ei varannut yhtään painoa kipeälle jalalle ja könkkäsi ihan samalla tavalla kuin portailta telttaan. Laitettiin rinkat selkään ja Lakki kiinni, ettei se härvää pönen kimpussa, ja sitten vain hoputin sen liikkumaan ja vedin sitä hihnalla perässäni. Ehkä ekat 500m meni kolmella jalalla, mutta sitten se alkoi ottaa ontuvaa askelta myös kipeällä. Mitään kivilouhikkoa ei koskaan tullut, korkeuskäyrää oli hieman mutta muuten maasto oli samaa mitä aiemminkin. Olisin siis teoriassa voinut onnistua kantamaan sen sieltä, ilman sitä rinkkaa. Järkeilin asian niin, että nyt aikaa on kulunut jo niin paljon, että mahdollinen kyyn myrkky on enivei levinnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti