Sienen kuolema, uusi pentu, korona, lomautukset, pakotettu kesäloma... monenlaisten sattumien jälkeen tämän kauden ensimmäinen varsinainen retkeilyreissu suuntautui Lohilahdelle. Ennen tätä pentu oli muutaman kerran nukkunut teltassa lähimaastoissa. Lohilahdelle oli mökiltä vain noin tunnin ajomatka, mikä oli kerrankin aivan ihanaa.
Kartta on saatavilla vain tulostettavana versiona Lohilahden kylän nettisivuilla. Hieman epäilyksiä herätti se, että yhdessä reitissä lukee "valmistuu 2005"... eikö karttaa ole päivitetty sen jälkeen?! Ilmeisesti ei ollut, koska maastossa osoittautui, että kaikkia pikkuteitä ei kartassa näkynyt lainkaan. Kartassa oli myös ainakin yksi virhe, kohdassa jossa kartan mukaan reitti meni hetken tietä pitkin, oikeasti ei. Ilmeisesti reittiä on hieman siirretty. Maastossa merkinnät olivat kohtuullisen hyvin, osin kovin kuluneita, ja polku paikoin niin heikko, ettei sitä silmin havainnut. Myrskytuhoja on varsinkin vanhojen metsien suojelualueilla aivan hirveästi, ja eteneminen oli todella hidasta, kun jokaisen kiertoliikkeen jälkeen piti taas ihmetellä missä se polku meneekään. Puhelimessa oli kenttää hyvin, joten käytin välillä sitä apuna varmistaakseni missä oikeasti olen.
Osa maastosta on siis sinänsä upeaa, mutta todella vaikeakulkuista vanhaa metsää, osin reitti menee paljolti hiekkateitä pitkin. Oman etenemisen arviointi oli vaikeaa, koska kävelyvauhti näissä ääripäissä on hyvin erilainen.
Valmiina!
Olin normaaleilla lenkeillä testannut, että pentu jaksaa kävellä 2-2,5h ainakin aivan hyvin. Kun mukana on 11,5v ja vajaa 4kk ikäiset koirat, on päivänselvää, että eteneminen ei voi olla pääasiallinen tavoite. Töppönen ei ole vielä koskaan ollut se, joka rajoittaa matkan tekoa, mutta kerta kerralta sekin tulee vanhemmaksi ja vanhan koiran jaksamista on seurattava eri tavalla kuin nuoren. Pennun osalta taas tarkoitus ei ollut vetää sitä aivan piippuun, joten olin aika herkillä sen suhteen, kun tuntui ettei se enää jaksa. Sitten vain leiri pystyyn ja odotellaan että se saa nukuttua.
Väsymys toki kertautuu päivien myötä. Ekana päivänä pentu vielä poukkoili polulta metsään, toisena ei juuri lainkaan.
Jostain sinne pääsi sisään, hän muisti, mutta ovi ei nyt löytynyt tähän hätään. Alle sitten :)
Teltassa tarjoillaan suoraan makuuasentoon. Kolmesti päivässä.
Pelkäsin etukäteen, etten voi jättää pentua ollenkaa telttaan ja poistua mihinkään. Ajattelin että se takuulla syö kaiken mihin yltää ja/tai tulee läpi teltasta mun perään. Päätin sitten kokeilla kuitenkin ja ainoa mitä tapahtui, oli silmän pieni raotus.
Ihan rauhassa sain hakea vettä ym.
Päikkärit kesti pari tuntia ja sitten oltiin valmiita jatkamaan.
Pöne tietää että leirin purkamisen aikaan ei saa härvätä
Virtaa täynnä oleva pentu ei jaksanut odotella kovin nätisti...
Ensimmäisen retken ensimmäinen leiriytymiseen liittyvä oppi oli se, että telttakankaassa ei roikuta eikä teltan päällä könytä. Annoin sen syödä ihan mitä tahansa muuta.
Pissat ja sit menoks!
Ennen lounasta kuljimme kartasta laskettuna noin 5km, mihin meillä meni aikaa reilu pari tuntia. Jos luulin, että tämä maasto oli vaikeaa, osoittautui se kuvitelma pian melko virheelliseksi. Pentu oli koko ajan irti, emmekä nähneet yhtään ihmistä. Polku oli paikoin niin mitätön, että en usko täällä mitään suuria joukkoja koskaan käyneenkään. Melkein toivoisi, että se kuluisi vähän selvemmäksi.
Tämän kauempana hän ei valtoimenaan juossut.
Reittimerkintää sai aina välillä etsiä...
Joka kerta pysähtyessäni ihmettelemään joko merkintöjä tai karttaa, pentu ihmetteli jotain muuta.
Normi näkymä
Mikäs se tämä on?
Pitkokset oli kokonaisista ohuista puista ja ihan perkeleen liukkaat. Pöneä vähän jännitti.
Pentua ei jännittänyt ja se ehti melkein joka kerta käydä kääntymässä ja tulla uudelleen meitä vastaan, jolloin kukaan ei päässyt mihinkään suuntaan :p
Korvasieniä oli paljon
Harvinaista herkkua nämä kohdat, missä reittiä oli siivottu tämän verran.
Vanha metsä on aina hieno
Mutta sitten alkoi se haastava osuus...
Tämä selän takaa, tulin siis tuolta. Oikeasti.
Voi vanha pöne <3
Lämpöä ei ollut kuin kymmenkunta astetta, mutta hiki tuli
Tämä oli jotenkin ihan absurdia :D Huomaa keskellä puussa sininen merkki, siitä vaan suoraan eteenpäin!
Kyllähän tuollaisten yli kiipeäisi tai ryömisi ali, jos ei olisi 20kg laitosta selässä. Sitten kun lähti kiertämään, hukkasi aina sen polun, ja sen etsimiseen meni eniten aikaa. Koirille reitti ei ollut mitenkään haastava.
-> jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti