10.9. tiistai, Vuomajoenmukan lampi - Kuarvikozza - Ylemmän Honkavuoman kanjoni, n. 12km
Yöllä heräsin kuten aina herään, katsoin teltan ikkunasta ulos ja näin tähtiä kuten olin jo useana iltana nähnyt. Jokin sai minut kuitenkin kömpimään sieltä ulos ja sitten, ai luoja, revontulia! Ne oli kyllä tosi haaleita vihreitä, mutta sovitusti herätin äitin ja seisoin itse ulkona hyvän tovin katsomassa niitä. Mun molemmat toiveet oli jo toteutuneet, löytää sarvet ja nähdä revontulia. 💚
Tiistaiaamu oli taas kaunis, sinitaivas ja aurinko nousi tunturin takaa. Kahvia keittäessä manattiin että kyllä se keitin vaan haisee pahalle, kunnes huomattiin, että helvetti, käsikahvan "kangas" on valunut aivan liian alas ja muovi sulaa ja valuu 😱 ! Äkkiä keitin kiinni ja ihmettelemään tilannetta, kahvivesi oli onneksi juuri sen verran lämmintä, että sai haaleat kahvit juotua. Kyllä siinä kerittiin miettiä, mitä ihmettä tehdään, jos keitin on käyttökelvoton. Aika karua syödä pelkkiä kuiva-aineita. Aamupalan jälkeen lämmitettiin tilkka vettä jotta saatiin heti jämähtänyt muovi uudelleen sulamaan, ja onnistuin "nostamaan" suojakankaan ylemmäs. Raavittiin myös valuvaa muovia pois. Vaikutti siltä, että sitä voisi ainakin kokeilla käyttää.
Ja minähän siis keitän aina kaiken teltassa sisällä... Tiedän että kaikissa keittimissä on kielto että niin ei saa tehdä, mutta teen silti. Nyt kyllä päätettiin keitellä ulkona ja varata sammutusvesiä valmiiksi lähelle. Ulkona vaan sitten jos on kova tuuli, keittimen käyttö ei tunnu sen takia turvalliselta.
Ja minähän siis keitän aina kaiken teltassa sisällä... Tiedän että kaikissa keittimissä on kielto että niin ei saa tehdä, mutta teen silti. Nyt kyllä päätettiin keitellä ulkona ja varata sammutusvesiä valmiiksi lähelle. Ulkona vaan sitten jos on kova tuuli, keittimen käyttö ei tunnu sen takia turvalliselta.
Lähdettiin kävelemään Vuomajoen vartta eteenpäin kohti Kuarvikozzaa, jonne piti tehdä pieni pisto ja lähteä sitten pohjoiseen. Joesta piti haarautua sivuhaaroja, mutta nekin kaikki meni oikeaan suuntaan, niin ei taas turhan tarkkaan suunnistettu saati tiedetty missä ollaan. Heikki oli kyllä joka pysähdyksellä laitettu päälle ja tallennettu koordinaatit, jatkuvaa jäljitystä ei pidetty päällä, kun ei tiedetty miten paljon se syö akkua. Lopulta alkoi taas tuntua, että kartta ja maasto ei vastaa toisiaan, meidän olisi jo pitänyt tulla polulle. Kokeilin laittaa Maastokartat päälle. Sieltä tulikin vahvistus, että oltiin noustu huomaamatta jo hieman Kuarvikozzalle. Kuka helvetti kiipeää tunturille tajuamatta sitä?!? No päiväleiriä pystyyn vaan, eihän tässä mitään hämminkiä sinänsä, oli vain ollut ajatus jättää kamat vähän alemmas ja kiivetä ylös ilman niitä. Polkua ei löytynyt ollenkaan vaikka myöhemmin etsin sen Maastokartoilla ja seisoin muka sen päällä. Lappilaisten polut, sanoinko jo...
 |
| kaikenlaisia löytöjä |
 |
| lounaaksi possunkorvat |
 |
| lounaan jälkkärinä valkosuklaapuuroa ja marjoja |
Lounaan jälkeen jätettiin koirat telttaan, ja kiivettiin Kuarvikozzan yhdelle huipulle keskenämme. Olipas ihanaa lompsotella menemään crockseissa ilman painavaa rinkkaa! Komeat oli näkymät, ja seuraava suuntamme, Piekanaäytsin kanjoni, näkyi niin selkeänä, että sitä kohti vaan. Sinne olisi pitänyt mennä sen polun, mutta löydettiin se vasta ihan lähellä. Kanjonissa olikin sitten ihan riittävästi porukkaa ja sanoin äidille, että en halua nähdä enää ketään, ja päätettiin kiivetä Piekanaäytsin yli sen toiselle puolelle, jossa oli myös upea rotko, jonka pohjalla virtasi joki.
 |
 |
| tuulee niin että korvat lentää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti