to 12.9. mikälie suo - oikea Karhuoja - Peltojärvensuoja n. 8km
Huonosti nukutun yön jälkeen vitutti. Päätä särkee. Oli sumuinen yö eikä tuullut yhtään. Teltta on siksi läpimärkä sekä sisältä että ulkoa. Ulkoa sumusta ja sisäpuolelta kondensiosta. Vittu että vitutti kaikki. Kahvia (cappuccinojauhetta) tuli liikaa ja kahvi oli pilalla. Tuorepuuron sijaan mulla oli yhdelle aamulla valmis mustikka-vaniljamysli, mitä en ole ennen kokeillut, enkä kokeile toiste, ei ollut hyvää. Kippasin ruuat puskaan. Minkä takia kukaan tulee jonnekin typerälle tunturille sekoilemaan rinkka selässä? Kai sen loman voisi muutenkin viettää.
Hiljaisuuden vallitessa leiri kasaan ja menoksi. Oli niin kylmä ja kostea että jätettiin takitkin päälle. Puhelimen käyttäminen erämaassa tuntuu huijaukselta, mutta sanonko vielä kerran että vitutti niin paljon että maastokartat oli koko ajan auki, ajattelin vain että keinolla millä hyvänsä pois täältä nyt. Kaksi vuotta sitten täällä ei ollut kuuluvuutta, ja nytkään whatsapp tai tekstarit ei menneet läpi kuin satunnaisesti, mutta maastokartta toimi. En ymmärrä miten se on mahdollista. Ei en ole ladannut mitään offlinekarttoja, en ole koskaan ladannut enkä edes tiedä miten sellainen tehdään. Vähän se sijainti hyppi ja pyöri, ja päädyin sitten laittamaan myös Sports Trackerin päälle. Se ei jaksanut ladata karttoja taustalleen, mutta piirsi kuitenkin meidän kulkemaa reittiä, ja vahdin vain että se pysyy suorana niin sieltä se Peltojärvi lopulta tulisi.
Ja tulihan se, ja auringon valokin siivilöityi pilvien välistä aivan kuin sanoakseen että elämä voittaa.
Laskeuduttiin siis sen oikean Karhuojan varteen ja laitettiin lounasleiri pystyyn. Sää parani kovasti ja istuttiin lopulta ulkona syömässä, kuivaamassa kamat ja nuolemassa (henkisiä) haavojamme. Peltojärvi tuntui siltä kuin kotiin tulisi. Tiedän missä me ollaan ja mistä tultiin.
 |
| 💚 |
 |
| Heikki perkele |
Sitten tuli mieleen ottaa kuva siitä palaneesta/sulaneesta keittimestä. Eiks näytäkin kivalta keitellä teltassa tuollaisella?
Lounaan jälkeen Karhuojan vartta Vuomajoelle ja sen yli. Peltojärven rantaa pitkin. Telttoja oli paljon, nähtiin ehkä ainakin kuusi leiriä. Saavuttiin sinne The Hiekkarannalle ja siellä ei ollut ketään. Ei ketään, ei missään. Ihan kuin se olisi ollut joku merkki meille. Riisuin koirat ja päästin ne vapaaksi.
Tarkoitus oli edetä vielä vähän pidemmälle vastapäivään järven rantaa, jotta huomenna mentäisiin hieman eri reittiä takaisin päin. Tarkoitus oli tulla Littmuoruaivin reunaa myöten, kun tullessa tultiin sen yli. Järven ranta muuttui soiseksi ja tosi epätasaiseksi, sellaista on hidasta ja ärsyttävää kävellä. Jossain kohtaa vasen jalka ei vaan noussut tarpeeksi, tai se nousi liikaa, ja sanoin ääneen että kääks nyt menee eukko nurin. Kaaduin eteenpäin mättäälle, eikä sattunut mihinkään. Jatkettiin vielä jonkun matkaa ja yllättäen siellä tuli toinen hiekkaranta! Tällaisesta en ole koskaan kuullut mitään, enkä tiedä onko se tarkoituksella varjeltu salaisuus, vai eikö siellä vaan käy ihmisiä, kun se suon tarpominen ei ole järin mukavaa. Pian näkyi myös pari rannalla olevaa venettä ja joku ilmeisesti kalastajien suoja. Ei menty katsomaan sen lähemmin, vaan otettiin vähän ylempää telttapaikka, kun pieni tasainen metsäläntti löytyi. Leirin pystyttämisen jälkeen menin suoraan pesulle. Huomasin, että mun uusi merinovillapaita on revennyt oikein kunnolla, en tiedä menikö se siinä kaatuessa vai missä, kyllähän oksat aina välillä löi päälle.
Peltojärven vesi oli niin kylmää että se oli kamalaa, ihanaa, kamalan ihanaa. Seisoin siellä vähän aikaa silläkin uhalla että rakkolaastarit taas irtoaa. Meillä oli niitä liian vähän ja niitä piti ruveta varjelemaan. Hetken kävi mielessä myös että jos siellä kalastajien laavulla onkin joku, niin siinähän sitten katselee paljasta persettä, mutta omahan on häpeänsä jos ei älyä kääntää päätä pois. Jotenkin näissä oloissa sitä vaan karisee kaikki häveliäisyys.
Ilta oli todella kaunis ja viimeisen illan jälkkärinä oli toinen osa vaniljapuddingia marjakeittohillon, puolukka-juolukka-mustikkasekoituksen ja kuivattujen mansikoiden kera.
En halua palata autolle. Muotka tuntuu taas kiltiltä kun tiedän missä me ollaan.
-> 7. päivä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti