Tämän päivän ohjelmassa olisi suunnistaa päättyvältä tieltä alkavalle tielle. En ymmärrä, miten tiessä voi olla katko, ihan varmasti sitä kuitenkin kuljetaan koko matkalta. Miksi lyhyt pätkä ei kulu maastoon samalla tavalla? Tielle on varmaan jotkut kriteerit millainen sen täytyy olla, että se ylipäänsä piirretään karttaan.
Kartta on vuodelta 2017, ja mietimme jossain vaiheessa maastossa, olisiko uudempi painos ollut syytä hankkia. Merkattu osuus jatkui aivan liian pitkään. Ei meillä mitään laitetta ollut, millä sitä olisi voinut mitata, mutta jonkinlainen perstuntuma kuitenkin. Sitten se vain loppui, emmekä tienneet ihan tarkalleen missä olemme. Rupea siinä sitten kompassin kanssa sompailemaan. Lisäksi muutenkin tien päästä toisen tien päähän suunnistaminen on aika hakuammuntaa, tietty avarassa maastossa näkisi, vaikka menisi vähän ohi täsmällisen pisteen. Olisi ehkä silti kannattanut kiertää joen vartta ja nousta sieltä myöhemmin kohtisuoraan kohti alkavaa tietä. Tällöin riittää että suunnilleen oikeaan suuntaan menee, niin päätyy kyllä johonkin kohtaan tietä.
Mutta siellä sitä oltiin, kompassilla otettiin suunta ja karttakin sanoi että aika lailla suoraan pitäisi jatkaa oltiin missä tahansa. Joku poluntapainen siinä hetken meni, mutta sen haihduttua pysähdyttiin ihmettelemään. Ja siellä sitten joku tie näkyikin suunnilleen oikeassa kohdassa. Jälleen kerran suhtaudun varsin varauksella siihen, sattuuko tie olemaan oikea, mutta käveltiin paremman puutteessa sitä ja jossain vaiheessa alkoi kartta täsmätä maaston kanssa. Ei varsinaisesti ollut kauhean mukava tunne olla keskellä erämaata tietämättä hetkeen missä oikeastaan edes ollaan. Edellisenä iltana hiekkasärkillä oltiin vielä avattu puhelimet ja ajateltu laittaa viestit kotiin, mutta kenttää ei ollut, niin se siitä.
Aamun suosikkinäkymä :) Tietää ettei ole ollut kylmä, kun ollaan katollaan. Kylmissään oleva koira nukkuu kerällä jalkojensa päällä.
Virkkuukoukkujalka
Tässä täysi kattaus. Aiemmin oli noista takeista puhetta, mutta niiden lisäksi tosiaan fleecetöppöset on taloudellinen lisä (=ei vie paljoa tilaa, eikä paina, mutta lämmittää hyvin). Ekoina päivinä oli selkeästi viileämpiä öitä ja silloin molemmilla oli aina myös sukat. Vikana yönä ei ollut kummallakaan. Jos on märkää, niin nuo pitää vaan muistaa riisua pois ennen kuin laskee koiran yöllä tai aamulla pissalle. Eikä niillä kuivassakaan jäkälässä kannata juosta, tulee kaikki roskat mukaan...
Sitten taas aamuhommiin
Ensimmäinen kunnon näköhavainto
Tässä se tie päättyi ja toisen pitäisi jossain tuolla jatkua
Ja sieltähän se tulikin, ainakin jokin tie
Se ilme, kun muistutetaan että me muut emme voi vaan juosta sinne, pitää ehkä vaihtaa kenkiä jne eli ODOTANYTPERKELE! Ei vaihdettu, ja nyt olikin sitten äitin vuoro kastella kenkänsä. Rinkan kanssa tuo tasapainoilu ei ole kauhean helppoa, hyppäämisestä nyt puhumattakaan, ja jos yhtään tuntuu että jalka ei ehkä veny kiveltä toiselle, kannattaisi vaan viitsiä ottaa vaelluskengät pois.
Vesiesteitä riitti, onneksi välillä näitä helppojakin :)
Töppönen kiipeää kaikki mahdolliset kivet, välillä piti ihan kieltää ettei turhaan. Sieni ei aina oikein tajua, mutta sen se ymmärtää, että jos kuvataan, pitää mennä pönen viereen.
Kauneus ja äly ei viihdy samassa päässä... taisiis, oothan niin järjettömän sievä, että ei sitä nyt tartte olla maailman välkyin. Jää muillekin jotain superlatiiveja. :)
Kuivattu aurinkokuivattu tomaatti, maailman parhain vaellusherkku. Niitä myydään Helsingissä Ruohonjuuressa.
Minun kanssa on varmaan välillä ärsyttävää yrittää edetä. Näen koko ajan jotain pientä kuvattavaa.
Pilven ikkuna. Tämä oli taas sellainen hetki, kun hymyilin itselleni ja ajattelin, että ei se mitään että olen tällainen kuin olen. Kaupungissa asuminen on kauhean kuormittavaa, jatkuvaa ärsykkeisiin hukkumista. On vaan liikaa kaikkea, ja usein on syyllinen olo kun tuntuu etten vaan jaksa elää niin kuin normaalien ihmisten pitäisi. Sitten kun kävelen erämaassa ja hymyilen pilven ikkunalle, jota ehkä kukaan muu maailmassa ei olisi edes huomannut, mutta minun kulkuani se on jo pitkään valvonut valmiina avaamaan minulle ovensa... aivo nyrjähtää mielihyvästä.
Aivo hymisee aina myös noita penkkejä nähdessään. Penkit on noita juttuja tuolla lammessa.
Saavumme Norjan rajalle, sen kertoo massiivinen poroaita. No jos talvella on toista metriä lunta, ei se enää niin korkelta näytä.
Jälleen kerran lounasaika alkamassa
Ei ole mukavaa kun kenkä hörppää vettä varresta. Sukat voi vaihtaa mutta ei siitä ole mitään iloa, jos koko kenkä on litimärkä. Onneksi tuulee vähän.
Sitten on taas mentävä mahalleen kameran kanssa
Kaikki kasvit on huono merkki. Vettä voi olla paljonkin ja se voi olla oikein hyvälaatuista, mutta sitä ei välttämättä saa otettua, jos penkka on huono eikä sinne yllä. Tästä kyllä onnistui. Vettä arvostaa aivan eri tavalla, kun sitä ei tule mistään hanasta.
Kaikki muu sisällä, vielä eukot perään ja sitten lounas tulille.
Jälleen kerran erityisen urhea puu
Sienikeittoa ja kuivattuja kiinalaisia sieniä. Sieniä ei koskaan voi olla liikaa.
Koirille oli välipalaksi 2x3 possunkorvaa ja lisäksi toisille kolmelle päivälle kaikkea pienempää sälää (possunkorvalastuja, Lidlin "makkaroita", kanafilettä ym). Vielä mahtuisi lisää töppöiseen. Snackseja saivat aamulla ja/tai lounaalla, pääasiallinen ruoka illalla. Kotona syövät vain iltaisin.
Yksinkertainen on täydellistä. Juusto, meetwursti ja se kuivattu tomaatti. Mikä herkku.
Sitten ruvetaan taas tekemään lähtöä, vuorossa muulin valjastus. Koiran rinkka on laitettava toiseksi viimeisenä ennen kuin vetää selkäänsä oman rinkkansa.
Voi pöne, king of fucking everything <3 Yhdellä katseella hän omistaa koko erämaan.
Portti Norjan puolelle. Tällaisia selkeitä, idiootinkin heti ymmärtäviä soisi kaikkien porttin olevan, nyt ne muutama joiden läpi mentiin, oli aivan kammottavia epämääräisiä viritelmiä.
Liekö joku EU:n merkki?
Termisvaara, jota kohti meidän pitäisi mennä, kun vain tietäisi miten. Tien pitäisi haarautua, mutta haaraa ei näy, ja olemassa oleva on selkeästi väärä. Päästään toki sieltäkin, mutta haluttaisiin juuri sille toiselle haaralle.
Koska haarakohtaa ei löytynyt, mentiin vähän matkaa toista eteenpäin ja muiden jäädessä odottamaan lähdin harhailemaan siihen suuntaan, missä toisen tien pitäisi mennä. Siellähän se oli. Ei jaksettu kävellä takaisin päin katsomaan, miksi haarautuminen ei näkynyt maastossa.
Koiravaaralle tulossa
Halusimme yöpyä Koirajärvellä, mutta siellä olikin hautausmaa...
Siirryttiin vähän eri kohtaan ja jo rantaa lähestyessä henki meinasi salpautua
No ei sinussakaan mitään vikaa
...mutta koko lampi oli kristallinkirkas ja siellä oli upeaakin upeampi kivipohja! :o
Peseydyttiin itse ja pestiin pyykkiäkin. Ai että olisin halunnut heittää koirat sinne järveen ja räiskiä kuvia, mutta järki voitti nyt kuitenkin ja säästin heidät kastumiselta.
Äitillä oli vain valmiita retkiruokia. Minulla oli muutama sellainen ja muutamalle päivälle muussia/couscousia ja itse kuivattuja kasviksia: kukkakaalia, parsakaalia, sipulia, tomaattia. Lisäksi soijarouhetta ja liemikuutioita, sekä kaupan paahdettua sipulirouhetta. Kuivuri oli miehen äidiltä lainassa kotona ennen reissua ja nämä kokeilut onnistuivat oikein hyvin. Kuivasin myös kinkkuleikkelettä koirille, mutta se jäi niin rasvaiseksi että syötin ne ekoina päivinä pois. Kasvikset säilyi oikein hyvin. Tämä ehdottomasti jatkoon! Kukkakaali oli maukkain. Tomaatti oli ihan törkeän hyvää, varsinkin ne mihin ripottelin rosmariinia päälle ennen kuivuriin laittoa, mutta ne jäi sen verran kosteiksi että söin suurimman osan heti pois homehtumisen pelossa.
Koirajärven rannalla koirat illallisella
"ole hyvä"
Kiivettiin taas iltapuhteiksi ilman koiria ja tavaroita vähän matkaa Termisvaaralle
Mukana oli vain konjakki
Ja sitten joku taas lakosi maan tasalle
"Ota musta kuva"
Takaisin palatessamme osuttiin lakka-apajalle
Sieni suostui nousemaan iltapissalle ja haaveilee siitä poron raadosta. Juueisinne.
"Pissille". Miehet on nopeita.
Naiset ei. Tässä he ovat yhdessä menossa.
Maata myöten kasvavat köynnökset oli hassuja, tässä on joku vika kun se oli valkoinen
Sitten tulee kaunis ilta. Juuri kun ne pissat saatiin tehtyä ja kaikki meni telttaan.
Kysyin, onko siellä kellään edes pää ylhäällä. Ei ollut, joten en raaskinut komentaa heitä ulos. Ehkä tulee vielä toinenkin hieno ilta. Harmittaa, olisi pitänyt ajaa ne ylös, ulos ja kuvaan silloin kun oli mahis. (2025 siirrän näitä kertomuksia vanhalta domainilta tänne blogiin, ja tämä on ehkä kaikkien aikojen upein kuva kaikilta mun reissuilta ikinä! Henki meinaa salpautua edelleen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti