3. päivä: Härkätunturi - Kuusivaarankirnu (reittiä) n. 13km
6.8. eli Pöneliini täytti 12v. <3 Voi vanha pöne! Kyllä minä etukäteen mietin sen ikäisen koiran mukaan ottamista,
tietenkin. 12-vuotias koira on vanha ihan millä mittarilla tahansa. Toisaalta ikä on vain numeroita, ja mielestäni on
vastenmielistä määritellä mitään pelkän iän perusteella. "Eihän nyt tuossa iässä enää voi..." oli kyse sitten ihmisestä tai
koirasta. Pöne lenkkeilee kotonakin normaalit lenkit eikä mitään ole sen iän takia toistaiseksi kevennetty. Nukkuuhan se
paljon enemmän, ja itse asiassa pidän vaelluksella univajetta paljon kriittisempänä kuin käveltyä matkaa. Minä en ole
mikään himourheilija ja kun mulle lyödään 20kg rinkka selkään, vauhti on kovin hidas. Pöne ei vedä, joten se vain
jolkottaa fleksinsä päässä. 10-15km ei ole matka eikä mikään kävellä. Mutta koska se vauhti on niin hidas, kävelyyn
menee koko päivä, eikä koirat ehdi nukkua niin paljon kuin niiden tarvitsisi. Väsymys itsessään on kyllä mielestäni taas
vaan maailman luonnollisin ja parhain tunne niin ihmiselle kuin eläimellekin, mutta on totta että väsymys myös altistaa
virhearvioinneille ja loukkaantumisille. Onneksi pönekin osaa hyödyntää tauot ja levätä silloin.
Minä en siis nähnyt mitään syytä jättää koiraa kotiin vain iän takia. Tottakai oli selvää, että kun mukana on hyvin nuori ja
hyvin vanha koira, niiden ehdoilla mennään, eikä yritetä mitään ennätyksiä minkään asian suhteen.
Yöllä satoi taas niin, että teltta rytkyi. Eihän siellä saunallakaan ketään ollut käynyt, joten olisi vaan kannattanut jättää
vaatteet sinne kuivumaan. Nyt ne oli tietenkin läpimärkiä sateen jäljiltä.
Näkymä mun puolen ikkunasta
Ekalla tauolla, päähuivi kuivattelee (hiestä)
Hänellä on alusta asti ollut hyvin... erikoinen suhde veteen. Sen kaikissa muodoissa.
Onneton heiluva pitkos. Pöne tuli mistä piti, mutta sitten kun äiti päästi Lakin perään, se ryökäle oikaisi syvän ojan kautta enkä saanut siitä kuvaa :D
Myönnettäköön, että varsinkin ylämäissä todella houkutteli käyttää vetoapua. Se on vietävä reissun jälkeen hierojalle, ei voi olla kasvaville lihaksille hyväksi tällainen meno.
Pöneliinii
Huom hikiliina kädessä!
Kyllä teitä saa aina odottaa.
Polut oli hyvin merkattu ja itse polku ihan nähtävissä, mutta umpeenkasvamisen asteesta päätellen varsin vähän käytetty.
Kuvassa näkyy myös piikkimatto, ai että mitä luksusta.
Paikoin pitkoksetkin oli jo parhaat päivänsä nähneitä
Sitten oli yksi leveämpi silta. Lakki se jo ekalla kerralla putosi tuonne askelmien väliin :p Ei paljoa menoa hidastanut...
Pitkospuu kaiken oksan alla
Tervetuloa taas telttaan...
Ei sillä ole mitään käy siihen -käskyä edes olemassa, vaikka joskus vaikutti siltä. Se vain matkii pöneä. Kun makaa,
ötökät ei niin pääse mahaan. Mahat oli joka päivä syöty aivan kirkuvanpunaisille mäkäräisenpuremille, mutta yön aikana
ne aina haalistuivat eivätkä kovin pahasti vaivanneet koiria. Yhteen silmäkulmaan taisin kerran laittaa kortisonivoidetta.
Reitille oli kaatunut paljon puita, mutta ne oli niin vanhoja, että ihan selkeä tallautunut polku kiersi ne.
Muurahaisiakin oli paljon, jopa niin paljon, että niitä piti muistaa katsoa telttapaikkaa valitessa.
Voi ei mikä kokous!
Ehkä sinä jossain siellä katselet meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti